PÖYTYÄ/Kyrö. Maxim Fedorov vieraili tiistaina 16.9. Kyrön Kurkisalissa sekä Riihikosken ja Yläneen kirjastoissa kirjansa esittelykiertueen merkeissä.
Fedorov syventyy Suomi ja Ukraina 1917–1991 – itsenäisyydestä itsenäisyyteen -uutuusteoksessaan maiden välisiin suhteisiin, jotka alkoivat ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa.
Esimerkiksi Helsingin Kruununhaassa toimi 1918–1921 hiljattain itsenäistyneen Ukrainan diplomaattinen edustusto tavoitteenaan kauppasuhteiden edistäminen. 50-luvun ystävyyskaupunkibuumista puolestaan muistuttavat Kiovassa oleva elokuvateatteri Tampere sekä Tampereenkatu.
Fedorov on huomannut Suomen sekä Ukrainan kanssakäymisen olevan monille suomalaisille tuntematonta, vaikka siitä riittää ammennettavaa tuhdiksi kirjaksi asti.
Kielitaito kunniaan
Esitys Kurkisalissa ei ollut pelkkä katsaus historiaan, vaan myös puheenvuoro kielitaidon puolesta. Fedorov vertasi kielten opiskelua matematiikkaan – ei siksi, että molempia tarvittaisiin joka päivä, vaan siksi, että kumpikin kehittää loogista ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä.
Muutto opintojen perässä Suomeen vuonna 2006 sekä kielten hallinta ovat keskeiset Fedorovin elämää eteenpäin vieneet asiat. Hän puhuu sujuvasti suomea, venäjää, englantia, saksaa, espanjaa, puolaa ja ukrainaa.
– Moni kysyy, onko suomi vaikea kieli. Totuus on, että kieliopillinen kompleksisuus ei määritä, kuinka vaikeaa kieltä on oppia. Suomi on logiikaltaan lähes matemaattisen helppo, Fedorov kiteytti.
Vaikka jokaisen sanan ääntäisi vähän pieleen ja kielioppikin olisi hakusessa, runsaalla sanavarastolla pääsee hänen mukaansa pitkälle. Kielitaito on avain kasvotusten käytäviin soljuviin keskusteluihin, joihin tekoäly tai konekääntäjä ei kykene.
Ukrainasta kotoisin olevia oppilaita toimittaja–kirjailija rohkaisi opiskelemaan etenkin suomea.
– Englannilla pärjää, mutta paikallisen kielen osaaminen avaa yhteiskunnan aivan eri tavalla.
Pitkä sota koettelee mieliä
Ylen ulkomaankirjeenvaihtajana työskentelevän Fedorovin asemapaikkana on ollut yli kolme vuotta Kiova. Yleisöstä esitettyyn kysymykseen sotavuosien kuumottavimmasta tilanteesta hän vastasi muistelemalla lokakuun 10. päivää vuonna 2022.
– Olin juuri tehnyt suoraa lähetystä, kun silmieni edessä räjähti ohjus. Kyseessä oli ensimmäinen massiivinen energiaterrorin isku. En voi sanoa, että se olisi siinä hetkessä tuntunut jotenkin kuumottavalta. Ensimmäinen ajatus oli, että käsillä on uutistapahtuma ja aloin kuvata. Kun ensimmäisen osuman pilvi hälveni, viereen tuli toinen osuma. Tajusin, että tämä on suuri isku ja seuraavat ohjukset voivat osua talooni.
Fedorov kertoo jossain määrin turtuneensa jatkuviin ilmahälytyksiin ja ihan joka kerta hän ei lähde suojaan kotitalonsa alla olevaan parkkihalliin.
Sodan pitkittyminen vaikuttaa myös ukrainalaisten mieliin.
– Alussa kaikki tahtoivat puolustaa isänmaata. Nyt on herätty todellisuuteen, etteivät rintamalle lähtevät välttämättä palaa. Korruptiokaan ei kadonnut, se vain siirtyi toisiin rakenteisiin, Fedorov toteaa.
Venäjä haikailee vanhaa maailmaa
Yhteiskunnallisista epäkohdista huolimatta sota on yhdistänyt ukrainalaisia tavalla, jota Vladimir Putin ei luultavasti osannut ennakoida.
Fedorovin mielestä Venäjä ei olisi nykyistä demokraattisempi, jos vallassa olisi joku muu kuin Putin, mutta nykyisenlaista Ukrainan sotaa ei ehkä olisi syttynyt. Hän pitää sen yhtenä juurisyynä Putinin henkilökohtaista vihasuhdetta Ukrainaan.
Sota juontaa juurensa syvälle Venäjän imperialistiseen nostalgiaan.
– Venäjällä ei ole hyväksytty Neuvostoliiton aikaisen suurvalta-aseman murentumista. Putin edustaa tätä kaipausta – hänen kauttaan kansa haaveilee menneestä loistosta, jolloin venäläisiä pelättiin, Fedorov arvioi.
Hän näkee Venäjän edistävän globaalia taantumaa, jossa länsimaita vedetään takaisin vanhaan maailmaan. Yhteiskunnallisen kehittymisen ja fossiilisista polttoaineista luopumisen sijaan lännen on panostettava asetuotantoon, mikä osaltaan palvelee öljyn sekä maakaasun turvin porskuttavan Venäjän etuja.
FAKTA
Toiminut Ylen ulkomaankirjeenvaihtajana Ukrainassa vuodesta 2022
Syntynyt Pietarissa 1985, nykyisin Suomen kansalainen
Äitinsä suku on Etelä-Ukrainasta
Tuli Suomeen 2006 ja ryhtyi opiskelemaan kielitiedettä Helsingin yliopistossa
Puhuu äidinkielenään venäjää ja taitaa sujuvasti muun muassa suomea, englantia, saksaa, espanjaa, puolaa ja ukrainaa