PÖYTYÄ/Yläne. “Olen onnellinen, että olen saanut niin paljon rakkautta osakseni. Älkää hyvät ystävät koskaan halveksiko aistiviallisia, vaan auttakaa heitä, missä voitte!” Frans Leijon vuonna 1936.
Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi kävi luennoimassa Yläneen luontokapinetissa sukulaisestaan Frans Leijonista, joka eli hämmästyttävän elämän kuuromykkänä ja sokeana. Aistipuutteista huolimatta tai ehkä jopa niiden vuoksi Fransista tuli aikanaan taitava käsityöläinen sekä erinomainen puutarhanviljelijä.
Salmi on sukeltanut sukunsa historiaan ja ikuistanut Fransin tarinan kansien väliin. Tänä vuonna ilmestynyt kirja kantaa nimeä Frans Leijon, kuurosokean ihmeellinen elämä.
Ajatus kirjan kirjoittamisesta syntyi, kun 2000-luvun alussa Salmi alkoi tehdä sukututkimusta isänsä puolen suvusta. Tutkimusta varten Salmi hankki virkatodistuksen, josta löytyi merkintä hänelle tuntemattomasta kuuromykästä ja sokeasta Fransista. Perään oli kirjoitettu hyljätty.
“Lapsi oli menettänyt näkönsä ja kuulonsa, eikä kyennyt ilmaisemaan itseään. Hänet oli hylätty. Minun sukuni oli hänet hylännyt”, kertoo Salmi kirjassaan.
Salmen mielenkiinto Fransia kohtaan heräsi ja hän alkoi tutkia perusteellisesti tämän elämää ja historiaa. Kahlatessaan läpi useita tietolähteitä, Salmi oppi, että Frans oli aikanaan arvostettu henkilö kuurojen ja kuurosokeiden yhteisössä. Nelinkontin kulkevasta villilapsesta kasvoi sivistynyt ja koulutettu mies, joka tunnettiin suomalaisessa julkisuudessa poikkeuksellisten taitojensa ansiosta.
Frans Leijon syntyi Yläneellä vuonna 1878 Sofia Leijonin aviottomaksi pojaksi. Sofia työskenteli Fransin syntymän aikaan Teinilän talon piikana. Frans eli tavallista pienen pojan elämää, kunnes hän 2,5-vuotiaana sairastui vakavasti, minkä seurauksena hän menetti näkönsä ja kuulonsa. Lopulta hän menetti myös puhekykynsä. Koska tasapainon hakeminen oli vaikeaa kuurosokeana, Frans alkoi kulkea nelinkontin.
Itsensä ilmaiseminen ja kommunikointi oli Fransille aluksi lähes mahdotonta. Tunto-, maku- ja hajuaistien merkitykset kasvoivat, kun näköä ja kuuloa ei ollut käytettävissä. Käytössä olleet aistit herkistyivät.
–Myöhemmin Frans oppi tunnistamaan ihmisiä kädenpuristuksen perusteella, Salmi kertoo.
Fransin lapsuusvuodet kuluivat elämää tutkien pimeässä ja äänettömästi. Kirjassa kerrotaan, kuinka jo silloin yhteiskuntaluokasta huolimatta ajateltiin, että Frans on älykäs sekä taitava ja hänet tulisi laittaa kouluun. Todennäköistä on, että Yläneen kartanon isäntä, varatuomari Reinhold Jägerhorn järjesti koulupaikan Fransille. 10-vuotiaana hänet lähetettiin kuurojenkouluun Pietarsaareen, jossa sopeutuminen uuteen ympäristöön oli aluksi haastavaa.
Salmi kertoo, kuinka opettajat ovat kuvanneet Fransin olleen aluksi hyvin ahdistunut ja haluton yhteistyöhön. Lopulta kärsivällisyys palkittiin ja Fransista tuli yksi koulun lahjakkaimmista oppilaista.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)
Koulussa Frans oppi viittomakieltä, pistekirjoitusta sekä kädentaitoja. Viittomakieltä opetettiin antamalla esine Fransin tunnusteltavaksi, jonka jälkeen opettaja viittoi kosketuksella esineeseen liittyvän merkin. Opettaja Anna Heikel on kuvaillut Fransia seuraavasti: “Hänellä on tavattoman selvä järki, nopea käsityskyky ja hyvä muisti. Hän on oppinut paljon enemmän kuin oli uskallettu toivoa.”
Koulussa Frans kiinnostui rakentamisesta ja hän tekikin elämänsä aikana paljon puutöitä. Frans loi tunnustelemalla mielikuvan, jonka pohjalta hän rakensi muun muassa pienoismalleja. Hänen kädenjälkensä oli tarkkaa, sillä hänen tuntoaistinsa oli kehittynyt niin herkäksi.
Myös puutarhanviljely oli lähellä Fransin sydäntä. Hänen kerrottiin tunteneen puutarhansa kuin omat taskunsa. Osaaminen ei suinkaan loppunut rakentamiseen ja puutarhanviljelyyn, vaan Frans oppi lisäksi lukemaan ja kirjoittamaan kirjeitä.
Elettyään vuosikymmeniä erossa perheestään Frans löysi kuin ihmeen kaupalla lopulta tiensä takaisin perheensä luo Turkuun. Viimeiset vuotensa hän vietti Salmelan tilalla Kakskerrassa. Frans Leijon menehtyi vuonna 1947.
Frans Leijonin koskettava tarina toi lohtua ja tuki vertaisiaan sen aikaisessa hyljeksityssä kuurojen yhteisössä. Hänen tarinansa opetti sen, että pitkäjänteisellä ja periksiantamattomalla koulutuksella heikommassa asemassa olevat voivat saavuttaa asioita, jotka vaikuttavat mahdottomilta. Fransin tarina inspiroi ihmisiä jo silloin, kuten yhä tänä päivänäkin.
–Ehkä meidän pitäisi ajatella Fransia kykyjen, eikä niinkään puutteiden kautta, Salmi tuumaa.
Viivi Timonen