Tarvasjoen kirjastokiinteistön ostamisesta tehty valitus nurin

0

TARVASJOKI. Turun hallinto-oikeus on hylännyt Ilmari Tapanin tekemän kunnallisvalituksen Tarvasjoen kirjastotilan ostamisesta. Tarvasjoen kunnanvaltuusto päätti syyskuussa, että kunta ostaa kirjastotilaksi Tarvasjoen Osuuspankilta kiinteistön, jossa kirjasto on nyt vuokralla. Tapani vaatii päätöksen kumoamista.
Tapanin mukaan päättäjät käsittelivät asiaa ilman, että heillä oli mitään tietoa ostettavasta kiinteistöstä. Sen arvoa tai kuntoa ei Tapanin mukaan ole selvitetty. Hän kritisoi sitä, että kauppahintaa ei ole määritelty päätöksessä.
Tapanin mukaan kriisikunta Tarvasjoen valtuusto toimi valtiovarainministeriön asettaman investointikiellon vastaisesti. Hallinto-oikeus toteaa, että investointikieltoa ei ole ja että valtuusto toimi harkintavaltansa rajoissa.
Hallinto-oikeus toteaa, että kunnanhallitus perusti kirjastotyöryhmän suunnittelemaan ostoa ja tilan peruskorjausta maaliskuussa. Oikeus toteaa, että valtuuston päätöksellä ratkaistiin se, missä toimitiloissa kirjasto Tarvasjoella toimii mutta ei sitä, millä kauppaehdoilla kunta voi ostaa kiinteistön.