TS: Kymmenien tonnien sokerijuurikaslasti levisi ojaan Marttilassa

0
Juurikaslasti kaatui Salontiellä Marttilassa lauantaiaamulla. Kuva: Simo Päivärinta
Juurikaslasti kaatui Salontiellä Marttilassa lauantaiaamulla. Kuva: Simo Päivärinta

Kymmenien tuhansien kilojen sokerijuurikaslastissa ollut rekka suistui toistaiseksi tuntemattomasta syystä ojaan Salontiellä Marttilan kohdilla lauantaiaamuna. Asiasta kertoo Turun Sanomat.

Rekan veturi pysyi vahingoittumattomana tiellä, mutta perävaunu kaatui kyljelleen ja lastina olleet sokerijuurikkaat levisivät ojaan sekä tienpientareelle.

 

Onnettomuuspaikka sijaitsee Salontiellä Vaskiolta noin neljä kilometriä Marttilan suuntaan.

Yksi ajokaista on lehden tietojen mukaan jouduttu sulkemaan liikenteeltä onnettomuuspaikan raivaustöiden ajaksi.

Tie on Liikenneviraston Turun tieliikennekeskuksen mukaan määrä saada avattua kokonaan liikenteelle puoliltapäivin.