Boksishop 2018 vaihtuva

En ikinä luovuta -kirjaan on helppo eläytyä

Päivi Lukkarilan ja Emilia Mäkisen kirjoittama En ikinä luovuta -kirja kertoo 14-vuotiaan Emilian elämästä, joka muuttuu radikaalisti, kun hänellä todetaan syöpä. Sairauden lisäksi huolta aiheuttaa Emilian rakas Hurri-poni, joka on hänelle kuin paras ystävä – sellainen, jolle saattoi kertoa kaiken, eikä koskaan tullut tuomituksi.

Tarina on kirjoitettu Emilian omasta näkökulmasta, ja osa tekstistä onkin hänen omaa käsialaansa. Asiat on kerrottu niiden oikeilla nimillä, mutta kuitenkin niin, että tarina soveltuu erityisesti nuorten luettavaksi. Emilian elämään kuuluvat samanlaiset ongelmat kuin muillakin nuorilla, vaikka suurin osa ajasta kuluu sairaalan vuoteessa makoillessa.

Aihe oli vaikea, mutta se oli kerrottu hyvin Emilian näkökulmasta ja hänen ajatuksiinsa nojautuen. Helppolukuinen ja sujuva teksti sopii luettavaksi miltei kaikille nuorille, joita kyseinen aihe jollain tavalla kiinnostaa. Minä-kertojan ansiosta tarinaan oli suhteellisen helppoa eläytyä. Vaikka aihe olikin rankka, olivat myös arkipäiväiset asiat kuvattu totuudenmukaisesti. (E.L.)
* * * *

 

Arvosteluasteikko

* * * * *  unohtumaton
* * * *  hieno
* * *  kannattaa lukea
* *  kannattaa lukea, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen
*  ei kannata lukea, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen.

 

Smash on Auranmaan Viikkolehden nuortensivu.

 

 



Kesälehti 2018
Digilehti

Lue Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero

Tilaa Auranmaan Viikkolehti digitaalisena versiona

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Arkistot