Millerit

0

Ohjaaja: Rawson Marshall Thurber. Pääosissa: Jennifer Aniston, Jason Sudeikis, Emma Roberts, Will Poulter ja Ed Helms. Kesto: 1h 50 min. Ikäraja: 12.

Viime vuoden lopulla ilmestynyt We´re the Millers kertoo huumekauppias David Clarkista (Jason Sudeikis), joka lähtee pomonsa uhkaamana isommalle keikalle Meksikon rajan taakse. Jotta syyllisyys ei olisi ihan niin silmiinpistävää, päättää David naamioida koko jutun perheen lomamatkaksi. Mukaansa hän saa lahjottua Rosen (Jennifer Aniston), Kennyn (Will Poulter) sekä Caseyn (Emma Roberts). Pienen alkukankeuden jälkeen ”feikkiperheenjäsenet” onnistuvat mukautumaan rooliinsa, ehkä liiankin hyvin.

Vaikka tarina rakentuu huumeiden salakuljetuksen ympärille, käsitellään elokuvassa koskettaviakin aiheita, kuten nuorten itsenäistymistä sekä perheen merkitystä. Juoni etenee kiinnostavasti ja henkilöistä tuodaan esiin myös yllättäviä puolia, sillä esimerkiksi strippari paljastuu välittäväksi äidiksi. Loppuratkaisu on kuitenkin harmittavan yksinkertainen ja jättää katsojan pelkäämään kankeaa jatko-osaa.

Elokuva kompastuu myös huumoriinsa. Vitsit ovat tekemällä tehtyjä, täysin tilanteesta irrallisia heittoja, joiden taso yltää juuri ja juuri perinteisen alapääkomiikan yläpuolelle. Vaikka huvittaviakin hetkiä mahtuu parituntiseen spektaakkeliin, ei katsomisen jälkeen tunne oloaan yhtään valaistuneemmaksi. Suosittelenkin Millereitä niille, jotka eivät kaipaa elokuvaansa sen syvempää merkitystä tai henkeäsalpaavaa toimintaa. Vinkkinä kerrottakoon, että parhaimmat palat löytyvät pieleen menneistä kohtauksista. (A.H.)
**

Arvosteluasteikko:
***** unohtumaton,
**** hieno,
*** kannattaa katsoa,
** kannattaa katsoa, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen,
* ei kannata katsoa, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen.