Auran Martoissa nuorennusleikkaus

0
Kiireiset äidit ja yksi isäkin oli ehtinyt ruokakurssille. Vinkkejä nopeaan kokkaukseen kertoi erikoisneuvoja Pia Niemonen.

AURA. Auran Martat ovat nuorentuneet melkoisesti. Yhdistystä oltiin jo lopettelemassa, kunnes mukaan saatiinkin nuorempaa väkeä. Marttojen puheenjohtajan nuijaa kopauttelee tätä nykyä Sari Heiskanen, 30, jonka lisäksi marttoihin on liittynyt muitakin kolmikymppisiä auralaisnaisia.
–Kun martat vierailivat perhekerhossa, innostuimme toiminnasta ja lähdimme mukaan. Jäsenmäärä on kääntynyt kasvuun, ja olemme saaneet mukaan yksitoista uutta jäsentä vuoden sisällä. Yhdistyksessä on nyt mukana kaiken ikäisiä, joten samassa ryhmässä on monipuolista osaamista, iloitsee Heiskanen, joka on Auran yhdistyksen toiseksi nuorin martta.
Perinteisten ruoka- ja käsityökurssien oheen tulee myös uusia teemoja. Viimeksi tällä viikolla martat tempaisivat ja pitivät ruokakurssin kiireisille äideille – ja mukaan pääsi yksi isäkin. Seuraavaksi vuorossa on korukurssi, joka pidetään vanhustentalon kerhohuoneella 31. maaliskuuta.

Lue lisää 07.03.2014 lehdestä