Iida Murto naisten lentopalloliigaa hallitsevaan LP Viestiin

0

MARTTILA, SALO. Marttilalainen Iida Murto on solminut kolmevuotisen sopimuksen lentopallon naisten Mestaruusliigaa hallitsevan LP Viestin kanssa. Salon Viestin juniori on jo aiemmin ollut LP Viestissä kehityspelaajana. Kaudella 2013–2014 hän on pelannut Salon Viestin B- ja A-tytöissä sekä naisten 2-sarjan joukkueessa.
Murto täyttää huhtikuussa vasta 16 vuotta, mutta on jo ennättänyt muun muassa edustaa Suomea kansainvälisessä Pohjois-Euroopan mestaruusturnauksessa, jossa hän oli maajoukkueen kapteeni.
Kosken Kaiun kasvattama yleispelaaja ja hakkuri aloitti urheilijanuransa jalkapallosta. Lentopalloon hän vaihtoi neljä vuotta sitten ja on urallaan voittanut muun muassa junioreiden SM-kultaa ja -pronssia sekä Pohjois-Euroopan mestaruuskisoissa pronssia.
Murto on parhaillaan ehdolla Suomen U19-maajoukkueeseen, joka pelaa muun muassa EM-kisoissa Tampereella elokuussa. Hän on mukana myös vuonna 1998–1999 syntyneiden tyttöjen maajoukkueryhmässä, jonka ensimmäinen virallinen karsintaturnaus on U17 EM-karsinnat tammikuussa 2015.
LP Viesti on vienyt viisi peräkkäistä mestaruutta ja pelaa tänäkin keväänä liigan finaaleissa.