Pöytyän muistisairaat ja omaiset kutsutaan kahville

0
Tuula Kullanmäki, Sanna Maanpää ja Anja Aaltonen odottavat, että muistiryhmään saadaan ensi viikolla runsaasti väkeä.
Tuula Kullanmäki, Sanna Maanpää ja Anja Aaltonen odottavat, että muistiryhmään saadaan ensi viikolla runsaasti väkeä.
Tuula Kullanmäki, Sanna Maanpää ja Anja Aaltonen odottavat, että muistiryhmään saadaan ensi viikolla runsaasti väkeä.

PÖYTYÄ. Kyrössä, Riihikoskella ja Yläneellä tammikuussa aloitettu muistisairaiden ja heidän omaistensa vertaisryhmätoiminta on lähtenyt kangerrellen alkuun. Nyt uutta voimaa etsitään ensi viikolla järjestettävistä Avoimet ovet muistiryhmään -tapahtumista, joista ensimmäinen on tiistaina. Tapahtumissa vertaistukiryhmien vetäjät kertovat muistisairaille ja heidän omaisilleen mitä vertaistukiryhmissä tehdään ja mitä apua niistä voi heille olla. Kahville voi tulla, vaikka ei aikoisikaan lähteä mukaan toimintaan.
Vertaistukiryhmiä vetävät sairaanhoitaja Sanna Maanpää, avopalveluohjaaja Tuula Kullanmäki ja lähihoitaja Anja Aaltonen ovat kaikki osallistuneet muistihoitajakoulutukseen.
Vertaistukiryhmissä jaetaan kokemuksia sillä periaatteella, ettei asioista puhuta ryhmän ulkopuolella. Lisäksi saadaan tieto ja keskustellaan keinoista, joilla muistisairaan toimintakykyä voidaan pitää yllä ja sairauden etenemistä hidastaa. Samalla pidetään huolta myös omaisten jaksamisesta.

 
Tietoa muistisairauksista ja vertaistukiryhmästä on tarjolla Kyrön Kotikarpalon kokoustilassa tiistaina 25.3. kello 13–14.30, Yläneen Kartanokodin päivätoimintatilassa keskiviikkona 26.3. kello 13–14.30 ja Riihikosken Riihikodin Päiväpirtissä torstaina 27.3. kello 13–14.30.

Lue lisää 25.03.2014 lehdestä