Karinaisten sankarihautausmaa kunnostetaan

0
Arvo Nevala kiittelee Leena-Maija Rantalan laittaneen Karinaisten sankarihautausmaan kunnostuksen alulle. Nevala on jo useamman vuoden puhunut sankarihautausmaan kunnostamisen puolesta.

PÖYTYÄ/Karinainen. Kyrön seudun sotaveteraanien puheenjohtajan Arvo Nevalan pitkäaikainen toive toteutuu tänä keväänä. Karinaisten sankarihautausmaa kunnostetaan.
Kaikki 72 hautakiveä puhdistetaan ja nimet maalataan uudestaan. Isoin asia on kuitenkin sankarivainajien kaatumispaikkojen kaivertaminen hautakiviin.
Hautakivien kunnostamisen lisäksi nyt tehtävä ennallistaminen pitää sisällään sankarihautausmaan pronssiveistoksen ja kiviseinämä puhdistamisen. Työn on tarkoitus valmistua kaatuneitten muistopäiväksi.
Koko projektin kustannusarvio on noin 10 000 euroa. Projektin mahdollistavat Pöytyän kunnan ja seurakunnan, Kyrön seudun sotaveteraanien sekä yritysten lahjoitukset. Lisäksi varoja kerätään palmusunnuntaina pidettävällä Kevään ylistys -konsertilla.
–Luvassa on kansanlauluja ja hengellisiä lauluja. Ja suvivirteen lopetetaan, kertoo Pöytyän seurakunnan talouspäällikkö Leena-Maija Rantala, jolle Nevala antaa kiitokset sankarihautausmaan kunnostuksen toteutumisesta.

Kevään ylistys -konsertti Karinaisten kirkossa palmusunnuntaina 13.4. klo 16.

Lue lisää 11.04.2014 lehdestä