AURANMAA. Auranmaan Nuorkauppakamari järjestää yhdessä Kyrön seudun urheiluautoilijoiden kanssa The Amazing Auranmaa -autosuunnistustapahtuman 10. toukokuuta. Tavoitteena on tehdä Auranmaata ja sen erinomaisuutta tunnetuksi laajemmaltikin. Tapahtuma on laatuaan ensimmäinen.
–Ajatus lähti halusta tuoda ihmisiä Auranmaalle katsomaan, miten hienoa aluetta tämä on, kertoo Timo Helenius Auranmaan Nuorkauppakamarista.
Tavoitteena on, että Auran Nuortentalon pihamaalta lähtisi ainakin 50 autokuntaa. Mopoautoille on oma sarjansa. Reitti kulkee kuuden kunnan lävitse. Matkaa kertyy 60 kilometriä, tavoiteaika on kaksi tuntia. Keskinopeudeksi tulee siis 30 kilometriä tunnissa.
–Autosuunnistus on tarkkuuslaji, ei nopeuslaji. Kyseessä on ihanneaikakilpailu, joten liian nopeasti ei edes kannata kiertää, Anna-Mari Alkio Nuorkauppakamarista kertoo.
Suunnistus on tarkoitettu kaikille. Tarkoitettu kaikille. Mukaan tarvitaan vain auto, kuljettaja, kartanlukija, kello ja kynä. Kartanlukijalla ei ole ikä- ja ajokorttivaatimuksia.
Autosuunnistustapahtuma The Amazing Auranmaa alkaa 10.5. kello 11. Lähtö Auran Nuortentalon piha-alueelta.