Kosken rapistuneella paloasemalla toivoa remontista

0
Yksi Kosken paloaseman murheenkryyneistä on VPK:n päällikön Mika Petterssonin mukaan monimutkainen sähköpääkeskus, jossa on sekä meijerinaikaisia että uudempia sähköjohtoja sekaisin.

KOSKI. Kosken huonoon kuntoon päässeen paloaseman remontti on nytkähtänyt liikkeelle. Kosken tekninen lautakunta on valinnut hankkeen pääsuunnittelijaksi salolaisen rakennusinsinööritoimisto Toivonen & Keskitalo Oy:n. Talosta laaditaan ensin sähköiset rakennuspiirustukset ja sitten aletaan suunnitella tilojen nykyaikaistamista.

– VPK:n tarpeita yritetään ympätä olemassa oleviin tiloihin, Kosken tekninen johtaja Jouko Sinkko sanoo.

Kosken paloasema on 1920-luvulla rakennettu vanha meijerirakennus, joka muutettiin paloasemaksi vuonna 1986. Nyt käynnissä on vasta suunnittelu. Kunnan taloussuunnitelmissa remontin käytännön toteutus on merkitty vuodelle 2016. Tiistain Viikkolehdessä kerrotaan, mitä kaikkea talovanhuksessa pitäisi korjata.

Lue lisää 20.5.2014 lehdestä