Käsityöläisten kesänäyttely yllättää taidokkuudellaan ja laajalla kirjollaan

0
Helyjä ja heinäseipäitä -näyttelyssä on esillä muun muassa Sirpa Poson koruja.
Helyjä ja heinäseipäitä -näyttelyssä on esillä muun muassa Sirpa Poson koruja.
Helyjä ja heinäseipäitä -näyttelyssä on esillä muun muassa Sirpa Poson koruja.

PÖYTYÄ/Yläne. Yläneen kotiseutumuseolla oli torstaiaamupäivällä kova hyörinä, kun 11 kädentaitajaa rakensi tämän kesän myyntinäyttelyä. Puuhaa riitti pitkälle iltaan, sillä tuttuun tapaan näyttelyssä on esillä runsaasti erilaisia käsitöitä kodintekstiileistä ja vauvatuotteista kynttilöihin, koruihin ja keramiikkaan.
Täksi kesäksi näyttely sai uuden nimen. Taidokkaasti käsin -nimellä tutuksi tullut näyttely kulkee nyt nimellä Helyjä ja heinäseipäitä.
–Usein ajatellaan, että tällaisissa näyttelyissä on niitä iän ikuisia villasukkia. Mutta täällä olen niin monelta asiakkaalta kuullut, etteivät he olleet tajunneetkaan, että näytteillä olisi esillä näin laaja kirjo ja näin hienoja tuotteita, neljättä tai viidettä kesää näyttelyyn osallistuva Sirpa Poso sanoo.
Näyttelyyn pääsee tutustumaan jo tänään. Varsinaisia avajaisia vietetään Yläneen Säpinöiden yhteydessä lauantaina, jolloin luvassa on myös moninkertaisen dreijauksen Suomen mestarin Eeva Mäkynen-Nurmen dreijausnäytöksiä.

Helyjä ja heinäseipäitä Yläneen kotiseutumuseossa 27.6.–4.8. joka päivä klo 11–17. Näyttely avoinna tänään myös Hiljan soiton ajan klo 19 alkaen.

Lue lisää 27.06.2014 lehdestä