Traktorikarnevaalissa huristeli hienouksia ja harvinaisuuksia

0
Traktorikarnevaalin kulkue pöristeli Aurasta Liedon Nautelankoskelle. Kuva: Kiti Salonen
Traktorikarnevaalin kulkue pöristeli Aurasta Liedon Nautelankoskelle. Kuva: Kiti Salonen
Traktorikarnevaalin kulkue pöristeli Aurasta Liedon Nautelankoskelle. Kuva: Kiti Salonen

AURA. Auranmaan mopedi ja ajoneuvoharrastajat viettivät traktorikarnevaalia lauantaina jo kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna parinkymmenen traktorin letka hurutteli Vanhaa Tampereentietä pitkin Aurasta Liedon Nautelankoskelle.
Mukana oli Fordsoneja, John Deerejä, Massey Fergusoneja ja Porscheja 1950-, 1960- ja 1970-luvuilta.
–Hinausketjuja on varattu mukaan. Meininki on sama kuin sota-aikana: kaveria ei jätetä, Aman puheenjohtaja Mika Kavander vakuutti.
Hannu Mäkinen oli valinnut karnevaaliin alleen 1950-luvun Volvo 320:n.
–Laadultaan ja tekniikaltaan traktori on parhaita, mitä tuona aikana on tehty.
Volvon lisäksi Mäkisellä on kotona 79 muuta traktoria, joista 60 saisi käyntiin vaikka heti.
–Osalla ihmisistä on jokin keräilyvietti. Kuinka se minun kohdallani on sattunutkin osumaan juuri traktoreihin, Mäkinen naureskeli.
Pentti Torkki osallistui karnevaaliin harvinaisuudella, vuosimallia -74 olevalla John Deere 4230:lla. Torkki kertoi hankkineensa traktorin neljä vuotta sitten, kun tarvitsi halpaa traktoria lavettia vetämään.

Lue lisää 17.6.2014 lehdestä