
MARTTILA. Marttilan Nuorisoseurassa ei olla turhan nipoja siitä, minkälaista toimintaa nuoriseurassa harrastetaan. Kun kylän naiset kaipasivat Ollilan matonpesupaikalle mattomankelia, eikä kunta sitä hankkinut, nuorisoseura pisti pystyyn hankkeen, jolla kustannetaan niin mankeli kuin ääntä ja kuvaa nuorisoseurantalollekin. Mikä ettei on myös yksi syksyllä aloittavista uusista aikuisten kansantanssiryhmistä.
Ryhmää voi suositella vaikka kaikille, jotka ovat tähän saakka olleet halukkaita kokeilemaan kaikkea, paitsi kansantanssia.