Kohausta koko viikko

0

KOSKI. Koskella  juhlitaan koko tämä viikko Kosken Kohausta. Kosken Yrittäjien yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa nyt jo 33. kerran järjestämä tapahtumaviikko alkoi jo eilen, mutta viikon edetessä tapahtumien määrä kasvaa aina Kohauksen huippupäivään, lauantaihin saakka. Kohaustapahtumia riittää silti vielä sunnuntaiksikin.
Kohausviikon aloittivat Kosken Kaiun eilen järjestämät piirikunnalliset yleisurheilukilpailut. Tänä iltana Koskenrannassa on  Kosken Yrittäjien järjestämä onkitapahtuma. Keskiviikkona koiraharrastajat kokoontuvat  Nuortentuvan kentälle Match showhun ja heti sen jälkeen juostaan urheilukentällä Kosken Kaiun järjestämä Kohaushölkkä. Hölkällä onkin juhlavuosi, sillä se järjestetään jo 20. kerran.
Torstaina kohausväki lepää ja kerää voimia viikonloppuun. Perjantaina luvassa on yhteislaulua auditoriossa, nuorten jamit Nuortentuvalla ja Heinäsoittoa Purhaan tuvassa. Yleisurheilukisoihinkin pääsee tuolloin osallistumaan.
Perjantaihin saakka Kohaustapahtumat rajoittuvat iltoihin, mutta lauantaina kohistaan aamukymmeneltä Nuortentuvan pihalla järjestettävästä avaustapahtumasta aina iltakuudelta ohjelmassa olevaan kirkkokonserttiin. Sunnuntaina kohaustapahtumat päättyvät Köntyksen kasteeseen ja Sorvaston Hyhköllä järjestettävään perinnepäivään.