Oripään keskustan sähköt kaapeliin

0

ORIPÄÄ. Caruna Oy käyttää ensi vuonna-kaksi miljoonaa euroa Oripään keskustan sähköverkon kaapelointiin ja muihin sähkönsiirron säävarmuutta parantaviin toimiin.
– Hankkeen vaikutuspiirissä ovat kaikki kunnan keskeiset palvelut, kuten vedenpumppaamo, paloasema ja vanhusten palvelutalo sekä asemakaava-alueen yritykset ja asukkaat, Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen kertoo. Kaikkiaan hankkeen vaikutuspiirissä noin noin 400 oripääläistä asiakasta.
Keskijännitekaapelia rakennetaan yhteensä noin 20 kilometriä ja ilmajohtoa puretaan 25 kilometriä. Pienjänniteverkkoa uusitaan noin 22 kilometriä. Uusia puistomuuntamoita on tulossa 21.
Kaapeloinnin kaivutyöt alkavat ensi keväänä, mutta maastosuunnittelu on jo käynnistynyt ja se on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Koko hankkeen on tarkoitus olla valmis vuoden 2015 loppuun mennessä.