En osaa sanoa, kuinka monta onnittelukorttia olen eläissäni askarrellut, mutta villi veikkaukseni on, että satoja.
Mutta sen tiedän, että kaupasta olen ostanut vain muutamia kortteja. Tiedän kuinka paljon helpommalla sitä pääsisi, jos marssisi valmiille korttihyllylle ja valkkaisi valtavasta valikoimasta mieluisimman, mutta se ei vain sovi minun pirtaan. Ja kun läheiset ovat tottuneet, että juhlapäivän kieppeillä postilaatikkoon kolahtaa käsintehty onnitteluviesti, niin ei sellaista perinnettä henno – eikä haluakaan – katkaista.
Kun teen kortin, ajatukseni on täysillä siinä hetkessä ja siinä ihmisessä, kenelle sen tulee. Useimmiten kortti syntyy vanhan valokuvan ympärille, johon on jo valmiiksi tallentunut omat muistot ja tunnelmat. Kun sen höystää muutamalla mukavalla sanalla tai lyhyellä runolla, rivien välistä on helppo lukea, että kortin saajaa on ajateltu. Lämmöllä, ystävyydellä, rakkaudella.
