Johanna Leppäsilta ehdolla ehdokkaaksi

0

PÖYTYÄ. Vihreän liiton Pöytyän yhdistyksen puheenjohtaja Johanna Leppäsilta on ehdolla Varsinais-Suomen vihreitten eduskuntavaaliehdokkaaksi. Vihreän liiton Varsinais-Suomen piiri järjestää ensimmäistä kertaa jäsenäänestyksen ehdokkaista syyskuun lopulla.
Leppäsillan lisäksi jäsenäänestyksessä on ehdolla myös 26 muuta ehdokasta. Näistä yhdeksän eniten ääniä saanutta valitaan suoraan eduskuntavaaliehdokkaiksi. Neljästä seuraavasta piiri voi kokouksessaan 18. lokakuuta päättää vaihtaa osan tai kaikki. Vihreät valitsevat Varsinais-Suomessa kaikkiaan 17 eduskuntavaaliehdokasta.
Piiri on jo kevätkokouksessaan asettanut eduskuntavaaliehdokkaaksi puolueen puheenjohtajan, ympäristöministeri Ville Niinistön.
Jäsenäänestykseen saavat ottaa osaa puolueen jäsenyhdistysten Varsinais-Suomessa asuvat henkilöjäsenet, jotka ovat vuoden alkaessa täyttäneet 15 vuotta ja maksaneet vuoden 2014 jäsenmaksun elokuun loppuun mennessä.