

PÖYTYÄ/Kumila. Tiistai-iltana tunnelma Kumilan Lukontalolla oli kuin Pariisin muotiviikoilla. Yleisöä oli kertynyt paikalle sankoin joukoin odottamaan Loukonkulman Marttojen järjestämää ja tähdittämää syksyn perinteistä muotinäytöstä.
Ensikertalaisina catwalkilla mukana olivat illan pienimmät tähdet 2,5 kuukauden ikäinen Hertta Lehtonen ja nelikuinen Nelli Pyöli. Äitiensä Miia Lehtosen ja Piia Pyölin sylissä vauvat esittelivät ensimmäisinä syksyn muotia yleisön huokaillessa ihastuksissaan. Leikki-ikäiset puolestaan pääsivät valloittamaan yleisön pariin otteeseen.
Mukana estaradilla oli luonnollisesti myös varttuneemmat mallimartat.
–Tavoitteenamme on saada näytökseen erimallisia ja -kokoisia malleja. Muotilehdissä on vain pienikokoisia, Anneli Alho kertoo.