15-vuotias Jonna Pakola on hiihtänyt jo yli puolet elämästään

0
Jonna Pakola on omistautunut hiihdon harrastaja. Jos Koskella ei ole latuja, lähtee hän kohti tykkilumilatuja. Kuva: Meeri Kivikallio

KOSKI. Ladut vetävät vuodesta toiseen puoleensa koskelaista 15-vuotiasta Jonna Pakolaa, jolle hiihto on tavoitteellinen harrastus.

Koskella yläastetta käyvä Jonna Pakola on ehtinyt harrastaa hiihtoa jo kahdeksan vuotta. Vaikka harjoituksia on lähes päivittäin, lepopäiviä on viikossa yleensä yksi tai kaksi, Jonna ei koe koulun ja harjoittelun häiritsevän toinen toisiaan.

–Joskus jos on koe ja siihen pitää valmistautua, en ehdi treeneihin. Yleensä koulun ja harjoitukset saa kuitenkin sovitettua hyvin yhteen, Jonna pohtii.

Tämän kauden tavoitteikseen ja tärkeimmiksi kisoikseen Jonna nimeää pm-kisat eli piirimestaruudet, Hopeasompa-kisan sekä KLL-kilpailut.

–Ensimmäisissä Hopeasompa-kisoissani olin 24. Ne kilpailut ovat vähän niin kuin nuorten SM-kisat, Jonna kertoo hiihtouransa hienoimmasta hetkestä.

Lue lisää 23.01.2015 lehdestä