Mellilän Ostari ei muuttanutkaan

0
Hannu Kauti, Hilkka Palomäki ja Eija Kauti silmäilevät Ostarin seinillä olevia tauluja, joihin on ikuistettu vanhan Mellilän monia kohteita.

LOIMAA/Mellilä. Kyläyhdistyksen ylläpitämän Mellilän Ostarin ei lopulta tarvinnutkaan muuttaa Eeron tuvan tiloihin. Kyläaktiivit ovat viime hetken käänteestä hyvillään, sillä Ostarin nykyinen paikka on keskeinen, tilava ja toimivaksi todettu.

–Vuokranantaja Loimaan kaupunki antoi meille sittenkin luvan olla tässä. Aika viime tipassa se tieto tuli, sillä vuokrasopimus Eeron tuvan tiloista oli jo tehty. Hyvä kuitenkin, ettei muuttoa tarvinnut tehdä, sillä tämä paikka on meille parempi, Mellilän kyläyhdistyksen rahastonhoitaja Hilkka Palomäki sanoo.

Kaupunki tarjosi uutta paikkaa, koska Ostarin kiinteistön keskuslämmityskattila on sen verran heikossa kunnossa, ettei sitä voi käyttää. Vesi taloon kuitenkin tulee ja lämmitys hoidetaan sähköpattereilla.

Mellilän Ostari on kirpputori ja uuden tavaran kauppapaikka sekä melliläläisille tärkeä kohtaamispiste, johon voi vaikka poiketa kahville ja tapaamaan tuttuja.

Lue lisää 13.01.2015 lehdestä