Pöytyällä tuumitaan tuulimyllyjen koon ja tehon kutistamista

0
Kolmesta suunnitellusta tuulivoima-alueesta sijoitukseltaan haasteellisimmat ovat Olli-Pekka Hannun mielestä Kumisuon ja Ordenojan alueet, koska ne sijaitsevat vain parin kilometrin etäisyydellä toisistaan.

PÖYTYÄ. Pöytyän kunnanhallituksen viime viikolla pöydälle jättämät tuulivoimaosayleiskaavat tulevat näillä näkymin käsittelyyn jo lähiaikoina. Aluearkkitehti Olli-Pekka Hannu on saanut tehtäväkseen laatia selvityksen, jonka perusteella kunnassa voidaan laatia periaatepäätös koko kuntaa koskevista tuulivoimarakentamisen ehdoista.

Suunnitelluista tuulivoimaosayleiskaavoista Santinkulman ja Ordenojan alueet ovat mukana maakunnallisessa tuulivoimakaavassa ja Kumisuo tuulivoimaselvitysalueella.

–Maakunnan tuulivoimakaavassa voimaloiden koolle ei ole asetettu ylärajaa, mutta kunnan olisi mahdollista tehdä oma linjauksensa siitä, minkä kokoisia voimaloita sen alueelle saa rakentaa, Hannu selvittää.

Pöytyän kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Wärri (kok) kertoo tuulivoimaosayleiskaavojen tulevan 9.2. pidettävän kunnanhallituksen kokouksen käsiteltäväksi.

–Henkilökohtaisesti en vastusta tuulivoimaloiden rakentamista enkä usko, että kenelläkään muullakaan on tarvetta kokonaan kieltää sitä. Hankkeet on kuitenkin toteutettava niin, ettei niistä aiheudu kuntalaisille haittaa. Yksi keino tämän varmistamiseksi on laatia kuntakohtaiset ehdot rakentamiselle ja rajata voimaloiden kokoa, Wärri selvittää.

Lue lisää 30.01.2015 lehdestä