Tarvasjoen kirjaston lakkautuksen vaikutukset halutaan selvittää

0
Kirjastoaloitteen lukenut Nina Suominen (sd) keskusteli ennen kokouksen alkua Esa Heinosen (kesk) kanssa.
Kirjastoaloitteen lukenut Nina Suominen (sd) keskusteli ennen kokouksen alkua Esa Heinosen (kesk) kanssa.
Kirjastoaloitteen lukenut Nina Suominen (sd) keskusteli ennen kokouksen alkua Esa Heinosen (kesk) kanssa.

LIETO/Tarvasjoki. Tarvasjoen kirjaston puolesta jätettiin maanantaina Liedon kunnanvaltuustossa valtuustoaloite. Aloitteen allekirjoittaneet vaativat perusteltua ja vertailevaa selvitystä kirjastopalveluiden säilyttämisestä ja hajauttamisesta.
Aloitteen allekirjoittaneiden mukaan Liedon kunnan tulee ennen Tarvasjoen kirjaston lakkautuspäätöstä selvittää muun muassa, mitä Tarvasjoen koulun kirjaston laajennus ja järjestelyt maksavat verrattuna kirjastotoiminnan jatkumiseen nykyisissä tiloissa. Vaihtoehdoksi alustaville suunnitelmille aloitteen tekijät väläyttävät Tarvasjoen kirjaston aukioloaikojen supistamista.
Aloitteen tekijät vaativat lisäksi kirjastoauton reittiaikataulujen selvittämistä. Allekirjoittaneet huomauttavat, että kirjastoautopalvelun tuominen Tarvasjoelle on pois muilta lietolaisilta.
Alustavan suunnitelman mukaan Tarvasjoen kirjasto lakkautetaan ja kirjastopalvelut tuodaan Tarvasjoelle kirjastoautolla, minkä lisäksi Tarvasjoen koulun kirjaston kokoelmaa ja toimintaa laajennettaisiin palvelemaan nykyistä paremmin koululaisten tarpeita.

Lue lisää 30.1.2014 lehdestä