Tarvasjoen kirjasto kiinni kevään aikana

0
Nina Suomisen alulle panemaan kuntalaisaloitteeseen laittoivat nimensä myös Teuvo Mäntynen ja Arto Tikka. Aloite ei saanut vastakaikua lietolaisilta luottamushenkilöiltä.

LIETO/Tarvasjoki. Aloitteet ja vetoomukset Tarvasjoen kirjaston puolesta eivät riittäneet edes pitkittämään päätöstä kirjaston sulkemisesta. Liedon kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti äänin 7–2 hyväksyä Liedon ja Tarvasjoen kirjastojen yhdistämissuunnitelman.
Päätös tarkoittaa Tarvasjoen kirjaston ovien sulkeutumista jo kevään aikaan. Samalla lautakunta totesi asiasta tehdyt valtuusto- ja kuntalaisaloitteet loppuun käsitellyiksi. Lähes 700 ihmisen allekirjoittama kuntalaisaloite jätettiin lautakunnan kokouspäivänä. Myös kotiseutuyhdistys Tarvaiset sekä Tarvasjoen MLL jättivät vetoomukset kirjaston puolesta.
–Ei Tarvasjoen kirjastotoimintaa lopeteta vaan sopeutetaan kuten Liedossa muutenkin on tehty, Liedon sivistysjohtaja Laila Mäkelä toteaa tehdystä päätöksestä.
Tarvasjoen kirjaston alasajo alkaa Mäkelän mukaan välittömästi. Kirjastotilan vuokrasopimus ja Loisto-kuljetukset irtisanotaan maaliskuun alusta lukien. Kiinteistön irtisanomisaika on kuitenkin pitkä, puoli vuotta. Kirjastoauton liikennöinti Tarvasjoella alkaa maalis- tai huhtikuun alussa.

Lue lisää 13.2.2015 lehdestä