Viikossa aikuiseksi pitää otteessaan

0
Minttu Mustakallio ja Iina Kuustonen tähdittävät Viikossa aikuiseksi -elokuvaa.
Minttu Mustakallio ja Iina Kuustonen tähdittävät Viikossa aikuiseksi -elokuvaa.
Minttu Mustakallio ja Iina Kuustonen tähdittävät Viikossa aikuiseksi -elokuvaa.

Ohjaaja: Johanna Vuoksenmaa
Pääosissa: Minttu Mustakallio, Iina Kuustonen, Taneli Mäkelä, Essi Hellén, Minna Koskela, Eppu Salminen, Anna-Leena Sipilä, Jarkko Niemi, Lauri Tanskanen, Jarkko Pajunen

Kotimaisessa Viikossa aikuiseksi -komediassa joukko aikuisia lähtee viikonmittaiselle aikuisten leirille Turun saaristoon.  Hyvin pian kuitenkin selviää, että leiri ei vastaa annettuja odotuksia. Kun vielä leirin ohjaajakin karkaa paikalta, leiriläisten on selvittävä saaressa keskenään.

Elokuva sisälsi monta kasvutarinaa, kun saaressa olleet ihmiset joutuivat kohtaamaan itsensä ja omat ongelmansa. He herättelivät usein tahattomasti toinen toisiaan miettimään elämäänsä. Vaikka leiri ei ollut sitä mitä leiriläiset odottivat, se antoi kaikille silti todella paljon. Roolihahmojen tarinat olisivat voineet olla tosielämästä poimittuja, niitten kanssa ei menty äärettömyyksiin vaan ne pidettiin yksinkertaisina ja todenmukaisina.

Elokuvaan oli upotettu sopivasti huumoria lyömättä kuitenkaan missään kohtaan yli. Näyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin ja katsojan mielenkiinto säilyi alusta loppuun. Viikossa aikuiseksi oli piristävä kotimainen komedia, joka muistuttaa arjesta irtautumisen ja oman ajan tärkeydestä. (M.K.)

* * *

Arvosteluasteikko:
* * * * *  unohtumaton
* * * *  hieno
* * *  kannattaa katsoa
* *  kannattaa katsoa, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen
*  ei kannata katsoa, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen.