Lauri Heikkilä harmitteli tuen puutetta

0
Marttilalaisen Lauri Heikkilän kansanedustajaura jäi ainakin toistaiseksi yhteen kauteen.
Marttilalaisen Lauri Heikkilän kansanedustajaura jäi ainakin toistaiseksi yhteen kauteen.
Marttilalaisen Lauri Heikkilän kansanedustajaura jäi ainakin toistaiseksi yhteen kauteen.

AURANMAA. Perussuomalaisten marttilalainen kansanedustaja Lauri Heikkilä sai eduskuntavaaleissa 3648 ääntä ja jäi kauas eduskuntapaikasta. Perussuomalaiset kuitenkin säilyttivät Varsinais-Suomessa kolme paikkaansa, sillä uutena edustajana parlamenttiin nousi turkulainen Ville Tavio.

Heikkilällä on takanaan pitkä ura perussuomalaisissa.

–Olin kirjoittamassa puolueohjelmaa jo silloin, kun kannatus oli lähellä nollaa. Harmi ettei pitkäjänteistä työtä palkittu, Heikkilä sanoo ja valittelee, ettei tukea tullut edes omilta. Moni piti istuvan kansanedustajan läpimenoa itsestäänselvyytenä.

 

Lue lisää 21.4.2015 lehdestä