Siirtoviemäri hipoo jo Riihikosken taajamaa

0
Konevoima jyllää siirtoviemärityömaalla Riihikosken tuntumassa. Viemäriputki asettuu maan poveen kahden metrin syvyyteen.

PÖYTYÄ. Liedon asemalta Auran ja Riihikosken kautta Oripäähän rakennettavan siirtoviemärin rakennustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Teknisesti hankalimmat osuudet ovat jo takana, kun putken pää lähestyy Riihikosken taajamaa. Koko urakan pitäisi olla valmis ennen tämän vuoden loppua.

Auran jätevedet johdetaan jo siirtoviemäriä pitkin Turun Kakolan puhdistamoon. Auran ja Käyrän jätevedenpuhdistamot on otettu pois käytöstä. Auran teknisen johtajan Heikki Järvisen mukaan muutos on sujunut ongelmitta.

–Kunnallisen viemäriverkoston ulkopuolella, mutta siirtoviemärin vaikutuspiirissä olevat taloudet voivat halutessaan liittyä siirtoviemäriin. Tästä on tiedotettu alueen asukkaille ja innokkuutta liittymiseen on ilmennyt. Käytännössä kiinteistökohtaiset liittymät jäävät ensi vuoden kevääseen ja kesään, sanoo Pöytyän tekninen johtaja Tarmo Rantanen.

Valtion vesihuoltotyönä toteutettavan hankkeen kustannuksiksi arvioitiin alkujaan noin 4,7 miljoonaa euroa, mutta summa jäänee sen alle. Valtion rahoitusosuus kokonaiskuluista on noin 1,4 miljoonaa euroa. Siirtoviemärille tulee mittaa noin 36 kilometriä.

Lue lisää 10.04.2015 lehdestä