Oripään ja Pöytyän koulusopimus etenee hallituksiin

0
Riihikosken koulun seinän aapiskukko tulee näillä näkymin parin vuoden päästä tutuksi myös oripääläisille.

 

Riihikosken koulun seinän aapiskukko tulee näillä näkymin parin vuoden päästä tutuksi myös oripääläisille.
Riihikosken koulun seinän aapiskukko tulee näillä näkymin parin vuoden päästä tutuksi myös oripääläisille. Kuva: Jorma Kaarto.

ORIPÄÄ, PÖYTYÄ. Sekä Oripään sivistyslautakunta että Pöytyän koulutuslautakunta esittävät kunnanhallituksilleen, että kunnat tekevät sopimuksen Oripään 7.-9.-luokkalaisten koulukäynnistä Riihikoskella.

Mikäli sopimus hyväksytään kummankin kunnan kunnanhallituksissa ja valtuustoissa, Oripään yläkoululaiset siirtyvät Alastarolta Riihikoskelle elokuussa 2017, kun Riihikosken yläkoulu aloittaa toimintansa.

Alastarolla  jo aloittaneet yläkoululaiset voivat vanhempien niin halutessa jatkaa koulunkäyntiä siellä, mikäli se sopii Loimaan kaupungille.

Oripäässä lautakunta teki päätöksensä yksimielisesti, Pöytyällä lautakunnan puheenjohtaja Jari Järvelä esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Esitystä ei kannatettu, joten siitä ei äänestetty. Järvelä jätti päätökseen eriävän mielipiteensä.

Sekä Oripään että Pöytyän kunnanhallitukset käsittelevät asiaa 1. kesäkuuta. Molemmissa kunnissa sopimukset tulevat valtuustoihin kesäkuussa.

Juttua on päivitetty klo 12.55. Korjaamattomassa  jutussa puhuttiin Virttaan eikä Alastaron koulusta.
Lue lisää 22.05.2015 lehdestä