Avomaan mansikat eivät ehdi juhannuspöytään

0
Juhannuksen mansikat saadaan tänä vuonna kasvihuoneesta. Avomaalla raakileita on huomattavasti enemmän.

AURANMAA. Kasvihuonemansikoista on voinut nauttia jo muutaman viikon ajan, mutta avomaan mansikoita saadaan vielä odottaa. Koskelaisella Pietilän tilalla ensimmäiset kasvihuonemansikat kypsyivät lakkiaisiin ja niitä riittää vielä juhannukseksikin.

–Vaikka kasvihuonemansikkaa kiusasikin pimeys, sitä saa nyt, Essi Pietilä lupaa.

Tilan pellolla käy kuhina. Avomaan mansikkaa on tarkoitus poimia heinäkuun puolessa välissä.

Avomaan mansikkaa ei taideta saada juhannuspöytään muuallakaan Auranmaalla. Muun muassa Auvaisissa sijaitsevan Raikon Marjatilan mansikat eivät ehdi juhannuspöytään. Marianne Raiko kertoo, että mansikkaa saadaan kuitenkin pian.

–Viikko sitten lauantaina löysin maalta yhden mansikan, joten juhannukseksi mansikoita ei saada. Ensi viikolla mansikkaa pitäisi kuitenkin tulla, hän ounastelee.

Lue lisää 18.06.2015 lehdestä