Amy

0

amyHeinäkuun alussa elokuvateattereihin tullut Amy on lumoava, mutta surullinen ja pimeä kuvaus upeasta laulajasta. Elokuva tunkeutuu legendaarisen laulajan, Amy Winehousen, uraan, ihmissuhteisiin kuin myös ylä- ja alamäkiin johtaen lopulta hänen dramaattiseen kuolemaansa vuonna 2011. Elokuva näyttää Winehousen kehityksen aina ujosta tytöstä äännellään vangitsevaksi laulajaksi, kenellä olisi ollut legendaarinen ura edessäpäin.
Elokuvan ohjaaja, Asif Kapadia, toteutti dokumenttia varteen yli 100 haastattelua Amyn elämästä. Dokumentissa kuullaan vain heidän äänensä, mutta juuri nuo äänet lisäävät elokuvaan intiimiyden tunteen. Elokuvan masentavasta ja synkästä teemasta huolimatta on iloista huomata, miten dokumentti korostaa kohteensa intohimoa musiikkiin sekä hänen käsittämätöntä lahjakkuuttansa. Kuitenkin elokuva myös huomioi Winehousen syöksykierteen hyväksikäyttäjineen ja päihteineen ilman turhaa pehmostelua.
Elokuvateatterista lähtiessä olo on hyvin häkeltynyt. Dokumenttia voi suositella lämpimästi niin Winehousen faneille kuin myös vain hänen nimensä kuulleille. Elokuva on kiehtova, koskettava ja lisäksi traaginen kertomus liian nuorena kuolleesta tähdestä. Täysin nappiin osunut dokumentti laulajasta ja hänen äänestään, jota ei varmasti koskaan unohdeta. (E.A)

* * * * *

Arvosteluasteikko:
* * * * *  unohtumaton
* * * *  hieno
* * * kannattaa lukea
* *  kannattaa lukea, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen
*  ei kannata lukea, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen.