Rosemarie Hiekkasen spraytaidetta esillä Aurassa

0
Rosemarie Hiekkasen utuista hahmoa kuvaavalla työllä ei ole nimeä.
Rosemarie Hiekkasen utuista hahmoa kuvaavalla työllä ei ole nimeä.
Rosemarie Hiekkasen utuista hahmoa kuvaavalla työllä ei ole nimeä.

AURA. Auran kirjaston näyttelytilassa on tammikuun ajan esillä pöytyäläisen Rosemarie Hiekkasen spraymaalaustekniikalla tekemiä tauluja. Aikaisemmin vesiväreillä kukka-aiheita maalannut Hiekkanen innostui spraymaalauksesta nähtyään tekniikkaa selvittäviä youtube-videoita.

–Poikani oli kesällä sitä mieltä, että voisin kokeilla vaihteeksi muutakin kuin kukkien maalausta. Sitten näin näitä videoita youtubessa. Innostuin tekniikasta ja maalasin ensin vain mustalla ja valkoisella. Viikon päästä mieheni toi minulle kassillisen väripurkkeja, hän kertoo.

Rosemarie Hiekkasen putousmaisema on kuin suoraan sience fiction -tarusta.
Rosemarie Hiekkasen putousmaisema on kuin suoraan sience fiction -tarusta.

Spraymaalaus levittää jonkin verran maalia myös ilmaan ja ympäristöön, joten ihan olohuoneharrastukseksi se ei sovi. Hiekkanenkin on tehnyt maalauksiaan perheen autotallissa, hengityssuojaimen ja aviomiehen haalarin suojaamana. Loppiaisen tienoilla autotalli alkoi olla harrastukselle liian kylmä ja Hiekkanen siirtyi kellariin.

Maalaukset tehdään valokuvauspaperille ja apuna käytetään erilaisia peitto-, raape- ja tuputustekniikoita.

Lue lisää 12.01.2016 lehdestä