Liedon seurakunta kartoittaa kesäkerhojen tarvetta

0

LIETO. Liedon seurakunta kartoittaa kesäkerhojen tarvetta nettikyselyllä. Seurakunta kaavailee kesäkerhotoiminnan järjestämistä alakouluikäisille, ensisijaisesti 1.–2. -luokkalaisille. Kerhot on tarkoitus järjestää kahdella ensimmäisellä koulujen lomaviikolla 6.–10. ja 13.–17. kesäkuuta joko kello 9–15 tai 10–14.

Toimintaa suunnitellaan eri puolille Lietoa, Liedon kirkonkylälle, Tarvasjoelle, Ilmarisiin ja Littoisiin. Ajatuksena on tarjota pienille koululaisille turvallinen paikka viettää osa päivästä mukavan puuhastelun parissa. Ruokailu on tarkoitus hoitaa omin eväin. Osallistumismaksu olisi kaksi euroa päivältä.

Mikäli kiinnostusta kesäkerhoja kohtaan on riittävästi, toimintaa voidaan järjestää.

Kerhotoiminnan järjestämiseen voi vaikuttaa vastaamalla tarvetta kartoittavaan kyselyyn. Kyselyyn voi vastata 10. huhtikuuta saakka, seurakunnan verkkosivuilla osoitteesta liedonseurakunta.fi sekä Facebookin kautta, sivulta Facebook.com/lietosrk sekä Tarvasjoen kappeliseurakunnan Facebook-sivulta.