Lakki päähän itse tehdyssä tylliunelmassa

0

 

 

Veera Vähä-Heikkilä tykkää käyttää mekkoja. Itse tehtyjä mekkoja riittääkin vaatekaapissa. Niihin on helppo yhdistää muita vaatteita. Käsityöt ja erityisesti ompeleminen on lähellä hänen sydäntään.

 

Lakkiaisiin hän pukeutuu itse suunnittelemaansa ja tekemäänsä valkoiseen mekkoon.

 

­ – Siinä on valkoinen hameosa, yläosassa on mustaa pitsiä. Mekko on nuorekkaan lyhyt, ja siinä on paljon tylliä, kuvailee Vähä-Heikkilä.

 

Mekko valmistui muutama päivä sitten. Työtä on riittänyt, sillä pitsi on ommeltu käsin.

 

Vähä-Heikkilä asuu Kuusjoen Raatalassa. Yläasteen hän kävi alueen muiden nuorten tavoin Halikossa Salossa. Lukioksi hän valitsi kuitenkin Kosken lukion. Se lyhensi koulumatkaa reippaasti.

 

– Kosken lukioon meiltä on 12 kilometriä matkaa, kun taas Halikkoon on 25 kilometriä. Lisäksi minua kiinnosti tutustua uusiin ihmisiin ja maaseutumaiseen lukioon, perustelee Vähä-Heikkilä.

 

Koulumatkat tuore ylioppilas kulki ensin mopoautolla ja myöhemmin omalla autolla.

 

­ – Täällä on aika paljon hirviä ja peuroja, mutta koulumatkat sujuivat hyvin. Olisin varmaan saanut taksikyydin, mutta sitä varten olisi pitänyt ensin päästä kolmen kilometrin päähän tapaamispaikalle. Samalla sitten jo ajoi omalla aikataululla kouluun ja takaisin.

 

 

Veera Vähä-Heikkilä aikoo hankkia käsityöstä myös itselleen ammatin. Hän hakee opiskelemaan kasvatustiedettä Helsingin yliopistoon. Siellä voisi valmistua tekstiilityön opettajaksi. Kurssiohjelmassa on myös häntä kiehtovaa käsityötiedettä.

 

– Olen selvinnyt jatkoon ensimmäisestä vaiheesta. Nyt teen ennakkotehtävää Helsinkiin. Opiskelijavalintaan liittyy vielä myös haastattelu.

 

 

 

Veera Vähä-Heikkilä hajautti ylioppilaskirjoituksensa kolmeen osaan. Toisen luokan keväällä hän kirjoitti psykologian. Ensimmäinen laudatur taskussa oli hyvä jatkaa kirjoituksia kolmannen luokan syksyllä. Silloin hän kirjoitti biologian ja pitkän matematiikan.

 

– Matematiikan kokeeseen oli tulossa uudistuksia kevääksi, ja halusin kokeilla kirjoittamista vanhalla systeemillä. Syksyn matematiikka menikin minun kohdallani varmaan paremmin kuin keväällä, kun kirjoitin sen uudelleen.

 

Tämä keväänä Vähä-Heikkilä kirjoitti vielä englannin, ruotsin ja äidinkielen.

 

 

Kuva: SSS Minna Määttänen