Marttilan frisbeegolfradan laajennus sai hankerahaa

0

MARTTILA. Marttilan kunnan hanke frisbeegolfradan laajennuksesta ja kuntoradan uudelleen linjauksesta on nytkähtänyt eteenpäin. Kunta on saanut Varsinais-Suomen Ely-keskukselta myönteisen päätöksen hankkeesta.

Hankkeen avulla kuntoradan alkuosaa muutetaan siten, että se kiertää uuden Tervaskannon asuinalueen ja jatkuu tämän jälkeen vanhalla reitillä. Uuden osan pituus on noin 1,8 kilometriä. Uudelle osalle tulee muun muassa valaistus, joka toteutetaan maakaapeloinnilla.

Hankkeessa laajennetaan myös frisbeegolfrataa. Marttilan radalla on laajennuksen jälkeen väyliä noin 22 kappaletta.

Hankkeen on tarkoitus valmistua niin, että ratojen vihkiäiset olisivat 17. syyskuuta.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 53 550 euroa, josta julkisen tuen osuus on 45 550 euroa ja yksityisen rahoituksen, eli talkootyön osuus 8100 euroa. Hanke kuuluu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja tuen on myöntänyt Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry.