Tarvashovin myyntiä kunnalle valmistellaan

0
Tarvashovin vesijumpparyhmissä riittää väkeä. Ryhmät ovat olleet täynnä.
Tarvashovin vesijumpparyhmissä riittää väkeä. Ryhmät ovat olleet täynnä.
Tarvashovin vesijumpparyhmissä riittää väkeä. Ryhmät ovat olleet täynnä.

LIETO/Tarvasjoki. Nuortentalo Tarvashovi Oy:n hallitus ja Liedon kunta valmistelevat Tarvashovin myyntiä kunnalle. Tarvashovin yhtiökokous kutsutaan koolle ensi viikolla sekä kesäkuun aikana päättämään myynnin mahdollistavista yhtiöjärjestyksen muutoksista. Liedon kunnanhallituksen on puolestaan tarkoitus hakea valtuustolta toimintavaltuudet Tarvashovin kiinteistön ostoon.

Kunnanjohtaja Esko Poikelan mukaan asia on tulossa kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyyn toukokuun aikana.

–Tarkoitus on saada kiinteistön osto maaliin kesän aikana, niin että syyskausi voidaan aloittaa uudella tavalla.

Tarvashovin hallituksen puheenjohtajan Pentti Niemisen mukaan ulkopuolinen konsultti tulee arvioimaan kiinteistön hinnan.

Kiinteistön kauppaa pidetään sekä Tarvashovin hallituksessa että kunnan johdossa järkevimpänä ratkaisuna. Niemisen mukaan kiinteistön myynti on käytännössä pakko toteuttaa, sillä ilman ulkopuolista rahoitusta osakeyhtiö ei pysty toimintaa pyörittämään.

–Tulot eivät kata menoja, Nieminen toteaa ja muistuttaa sekä velkataakasta että kiinteistön remonttitarpeista.

Tarvashovilla on Niemisen mukaan kuitenkin kaikki edellytykset uuteen kukoistukseen. Esimerkiksi vesijumpparyhmät ja uimakoulut vetävät hyvin väkeä. Hyvää yhteistyötä tehdään myös jäähalliyhtiön kanssa.

–Uskomme, että Tarvashovilla on parempi tulevaisuus edessä ja kunnan hoidossa toiminta tehostuu ja lisääntyy, Nieminen sanoo.

 

Lue lisää 3.5.2016 lehdestä