Pöytyä haluaa pitää Heikinsuon

0
Heikinsuon tulevaisuus on Pöytyän valtuuston mielestä edelleen Pöytyällä. Kuva: Marika Timonen.
Heikinsuon tulevaisuus on Pöytyän valtuuston mielestä edelleen Pöytyällä. Kuva: Marika Timonen.
Heikinsuon tulevaisuus on Pöytyän valtuuston mielestä edelleen Pöytyällä. Kuva: Marika Timonen.

PÖYTYÄ. Pöytyän valtuusto on kunnanhallituksen kanssa samaa mieltä siitä, ettei Heikinsuon kylää tule liittää Auraan. Kunnanhallituksen valtiovarainministeriölle asiasta sorvaama lausunto hyväksyttiin sellaisenaan. Keskustelua asiasta kuitenkin käytiin.

Kyläkoulun lakkauttamisen lisäksi heikinsuolaisten osaliitoshaluja on lisännyt kylän kaavoituksen puute. Valtuutetuista Ulla-Riita Arvola (kok) ja Aarno Toivonen (kok) ottivat tämän esille.

Kunnanjohtaja Kari Jokela perusteli asiaa sillä, että  kylän rakentamisessa on käytetty suunnittelutarveratkaisuja. Asemakaavan teko voi kuitenkin olla edessä.

 

Lue lisää 03.06.2016 lehdestä