Okra alkaa keskiviikkona entistäkin isompana ja komeampana

0
Okran suurimmat koneet lienevät Grimme Finlandin peruna- ja juurikaskoneet. Roland Rosenback kehuu Oripään lentokenttää erinomaiseksi näyttelyalueeksi.

ORIPÄÄ. Maatalousnäyttely Okra käynnistyy keskiviikkona suurempana kuin koskaan. Suomen suurin maatalousnäyttely kohoaa 23 hehtaarin kokoiselle Oripään lentokentälle. Paikalle odotetaan vuoden 2014 näyttelyn tavoin noin 80 000 kävijää.

–Vähän voi tulla viime kertaa enemmänkin. Olen laskenut, että kapasiteetti nousee noin kymmenen prosenttia. Sen verran ruokamääriäkin on nostettu, näyttelypäällikkö Jukka Isotalo selvittää.

Tänä vuonna Okran uutuutena hohtaa toukokuun lopussa valmistunut kiinteä sisäosastohalli, jonka sisällä nähdään lähes 200 näytteilleasettajaa. Lisäksi näyttelykentän kaikki käytävät on asfaltoitu, mikä helpottaa huomattavasti alueella liikkumista.

–Koska käytävät on asfaltoitu, liikuntarajoitteisetkin pääsevät helpommin kulkemaan, Isotalo huomauttaa.

Okrassa kulkee entiseen tapaan myös neljä messujunaa, joiden kyydissä matka eri näyttelyosastojen välillä taittuu sutjakkaasti.

Okra-maatalousnäyttely Oripään lentokentällä 6.7.–9.7. kello 10–17.

Lue lisää 05.07.2016 lehdestä