Okrassa avajaispäivänä ennätysyleisö

0
Lauri, Tanja ja Veera Vestit parkkeerasivat Oripään kunnan osaston selfievarikolle.
Lauri, Tanja ja Veera Vestit parkkeerasivat Oripään kunnan osaston selfievarikolle.
Lauri, Tanja ja Veera Vesti parkkeerasivat Oripään kunnan osaston selfievarikolle Okrassa.

ORIPÄÄ. Maatalousnäyttely Okran avajaispäivä houkutteli paikalle ennätysmäärän ihmisiä. Keskiviikkona maatalousnäyttelyssä kävi näyttelypäällikkö Jukka Isotalon mukaan noin 21 000 ihmistä, mikä on 6 000 kävijää enemmän kuin aikaisempien näyttelyiden ensimmäisinä päivinä.

–Yleensä aloituspäivänä on ollut 15 000 ihmistä. Kyllä se näkyikin, että ihmisiä oli paljon liikkeellä, Isotalo kertoo.

Aurinkoisesta avajaispäivästä nauttivat myös Laihialta Okraan tulleet Tanja Vesti lapsiensa Laurin ja Veeran kanssa. Vestit viihtyivät polkutraktoriradalla Oripään kunnan osastolla.

–Hyvä että Okrassa on tekemistä myös lapsille. Mieheni katselee koneita sillä aikaa, kun me olemme täällä, Tanja Vesti kertoili.

Lue lisää 8.7.2016 lehdestä