Vertailu: Kyrön torilta löytyy halvinta mansikkaa

0

Kyrön torilla mansikka maksoi keskiviikkona keskimäärin 4 euroa litra. Mansikkalitra on siellä halvinta, kun verrataan maakunnan muutamien torien hintoja keskenään. Kalleinta mansikka näyttäisi olevan Paimiossa, jossa litran rasia maksoi 5,50 euroa keskimäärin.
Paimiossa rasioiden hinnat on kerätty markettien edessä olevista myyntipisteistä ja tilamyynnistä.
Salon torilla ja Uudenkaupungin torilla mansikkalitra maksoi noin viisi euroa. Turun kauppatorilla, Loimaan torilla ja Kaarinan torilla mansikkalitran sai hieman alle viidellä eurolla.

Kyrön torilla myytävä mansikka on Polka-lajiketta, jota on eniten myynnissä juuri nyt. Turun kauppatorilla suurimarjainen mansikkarasia maksoi monella myyntitiskillä hieman enemmän kuin pienikokoinen marja.

Paimiossa 5 kilogramman mansikkalaatikosta joutui maksamaan keskiviikkona jopa 40 euroa. Turun torilla samanlaisen laatikon sai edullisimmillaan 29,80 eurolla.
Paimion Saaren marjatilan viljelijä Janne Suominen kertookin, että mansikan hintaa on nostettu juuri keskiviikkoaamuna.
– Pääsatokausi alkaa olla ohi. Toki marjaa tulee vielä kuukauden verran, Suominen kertoo.
Viime talvi oli mansikalle huono, taimet kärsivät kovasta pakkasesta lumettomalla pellolla.
– Kylmyys vaikutti satomäärään, kertoo Suominen.
Mansikan pääsatoaika alkaa olla ohi Lounais-Suomessa, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry:n toiminnanjohtaja, puutarhaneuvos Hannu Salo.
– Menneen viikonlopun aikana mansikka-aika oli huipussaan etelässä. Marjaa toki tulee vielä, mutta päivä päivältä määrät laskevat. Myöhemmin kesällä tulevat vielä sadonajoitusmansikat, eli tänä keväänä istutetut mansikat, jatkaa Salo.
Salon mukaan mansikkasato jää tänä vuonna keskimääräistä pienemmäksi.
– 13 miljoonaa kiloa on keskiarvosato. Viime vuonna saimme 15 miljoonan kilon sadon, kun viileä ja sateinen kesä myöhästytti satoa ja marjat olivat siksi isoja. Tänä vuonna sato on aikainen, joten marjakoko jää pienemmäksi. Arvioimme viime talven talvivaurioiden jälkeen, että saamme 11 miljoonan kilon sadon. Marjan pienen koon vuoksi satoarvio on kuitenkin nyt 10 miljoonaa kiloa.
Tarkoittaako se, että mansikan hinnat nousevat loppusatoa kohti?
– Luulisin näin. Se riippuu myös kuluttajien käyttäytymisestä. Jos moni jättää mansikoiden hankkimisen viime vuoden aikataulun mukaan myöhäiseksi, loppukauteen voi tulla hintapiikki. Nyt on paras aika pakastaa marjoja, neuvoo Salo.

Salossa, Kyrössä ja Kaarinassa halvinta perunaa
Perunaa taas saa halvimmalla Salon ja Kyrön toreilta. Kummassakin perunan litrahinta vaihtelee 2 ja 3 euron välillä. Myös Kaarinan torilla perunan hinta oli viime viikolla keskimäärin 2,50 euroa litralta.
Turussa perunasta joutui keskiviikkona maksamaan paikoittain viisi euroa litralta. Laitilassa litrahinta nousi paikoittain neljään euroon.

Osa perunakauppiaista myy perunansa litroina ja osa kilogrammoina.

Toreilla myytävä peruna on tällä hetkellä pääasiassa Annabelleä ja Siikliä. Näitä kumpaakin lajiketta menee tasaisesti, arvioi Auli Haapsaari. Hän myy Laitilassa kasvanutta perunaa Turun torilla.
A. & J. Haapsaaren myyntipaikalla on tarjolla erikseen suurta ja pienempää perunaa.
– Joku on vannoutunut pienen perunan ostaja. Hän haluaa laittaa sillipalan pienen perunan päälle ja nautiskella näin. Toisaalta myös isommalla perunalla on oma ostajakuntansa, kuvailee Haapsaari.
Haapsaari myi pientä perunaa hieman halvemmalla kuin suurikokoista.

Turussa halvinta hernettä
Turun kauppatorilla hernelitra maksoi keskiviikkona kaksi tai kolme euroa. Keskimääräiseksi hinnaksi kaikkien myyjien kesken tuli 2,30 euroa. Tämä on vertailussa selvästi alueen halvin herneenostopaikka.
Kyrön torilla hernelitran hinta oli keskiviikkona neljä euroa. Siellä herne on vertailun kalleinta.

 

Näin vertailu tehtiin

  • Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat, Uudenkaupungin Sanomat keräsivät hintatietoja toreilta ja mansikan myyntipaikoilta tiistaina ja keskiviikkona. Kaarinan torin tiedot ovat viime torstailta, jolloin siellä oli edellinen toripäivä.
  • Mansikkavertailussa on mukana yhden litran rasioiden hinta ilman paljousalennuksia.
  • Perunoita myydään toreilla sekä litroina että kiloina. Vertailussa hinnat on esitetty myyntitavan mukaan.
  • Herneiden hinnat ovat yhden litran hintoja ilman paljousalennuksia.

 

Kuvat: TS/Eero Saarikoski

Grafiikka: TS/Klaus Perälä