Muistatko vielä nämä olympiaurheilijat maakunnasta?

0

Olympialaiset Riossa lähestyvät loppuhuipennusta. Tällä kertaa Varsinais-Suomessa ei ole päästy nauttimaan olympiamitaleista. Useita varsinaissuomalaisia tai aluetta edustavia urheilusuorituksia on kuitenkin olympiakentillä nähty, kun turkulaistaustainen kenttäratsastaja Elmo Jankari, seiväshyppääjät Minna Nikkanen Somerolta ja Wilma Murto Salosta sekä turkulaisseuroja edustavat aituri Nooralotta Neziri ja kävelijä Aleksi Ojala ovat kilpailleet Rion areenoilla.

Muistatko vielä nämä edellisten kesäolympialaisten urheilijat, joilla on siteitä Varsinais-Suomeen?

Lontoo 2012

Oripäässä syntynyt ja Oripään Vesaa ja Turun Weikkoja edustanut Anne Halkivaha osallistui Lontoon kesäolympialaisiin vuonna 2012. Sijoitus oli 54:s naisten 20 kilometrin kävelyssä.

Vähän aikaa sitten tennisuran päättänyt Jarkko Nieminen ehti esiintyä olympialaisten näyttämöllä kolme kertaa. Maskusta kotoisin oleva Nieminen kilpaili ensimmäistä kertaa olympialaisissa Ateenassa 2004.
Silloin Nieminen voitti ensimmäisellä kierroksella Taiwanin Lu Yen-hsunin. Toisella kierroksella hän hävisi Max Mirnyille ja putosi jatkosta. Pekingissä 2008 Niemisen urakka päättyi ensimmäiselle kierrokselle, mutta Lontoossa 2012 Nieminen hävisi toisen kierroksen ottelussa Andy Murraylle. Murray voitti lopulta olympiakultaa, ja Nieminen sijoittui 17:nneksi.

Lontoossa 2012 oli mukana myös kouluratsastaja Mikaela Lindh. Turussa syntynyt ratsastaja sijoittui Grand Prix Specialiin, mutta ei enää loppukilpailuun.
Lindh on vuodesta 2004 pitänyt Kööpenhaminan lähellä valmennuskeskusta. Hän valmentaa ja kilpailee itsekin.
Suomessa Lindh edustaa Turun Seudun Ratsastajia.

Ensimmäisissä olympialaisissaan oli Lontoossa mukana myös somerolainen Minna Nikkanen. Hän oli karsinnan 26:s tuloksella 425 cm. Nikkanen asuu, harjoittelee ja opiskelee Turussa. Hän edustaa kasvattajaseuraansa Someron Esaa, jolla on pitkät perinteet seiväshypyssä.

Ateena 2004

Ateenassa vuonna 2004 kilpaili Raisiossa syntynyt uimari Jarno Pihlava. Pihlava edusti Raision Urheilijoita, ja hänen päälajinsa oli rintauinti. Ateenassa tuloksena oli 13. sija 100 metrin rintauinnissa.
Pihlava ui myös neljä vuotta aiemmin Sydneyn olympialaisissa. Silloin sijoitus oli 11. 100 metrin rintauinnissa.

Miesten 50 kilometrin kävelyssä oli Ateenassa mukana Jani Lehtinen, joka on syntynyt Maskussa. Seuratasolla hän edusti Lappeenrannan Urheilu-Miehiä. Lehtisen tulos Ateenassa oli 4.05.35. Sillä heltisi 28. sija.

Jukka Piirainen osallistui Ateenan vuoden 2004 olympialaisiin Thomas Johansonin parina 49er-luokassa. Lopputuloksissa he päätyivät sijalle 8.
Piirainen asui nuoruutensa Uudessakaupungissa ja edusti Uudenkaupungin Purjehdusseuraa.
Thomas Johanson voitti yhdessä Jyrki Järven kanssa 49er-luokan kultaa Sydneyn olympiakisoissa 2000.

Sydney 2000

Australian Sydneyn kesäolympialaisissa oli mukana kuulantyöntäjä Timo Aaltonen. Hän on syntynyt Vehmaalla ja edusti Turun Urheiluliittoa. Hänen sijoituksensa olympialaisissa oli 12.
Aaltonen loukkaantui kilpailun ensimmäisellä kierroksella. Se käytännössä lopetti miehen kisan, vaikka hän taistelikin kilpailun loppuun asti.

Sydneyssä Mistral-purjelautakilpailuun osallistui turkulainen Minna Aalto. Hänen olympiasijoituksensa oli 15.
Turun Sanomien haastattelussa (9.8.2016) Aalto kertoi muuttaneensa juuri takaisin Turkuun Helsingin ja Jyväskylän vuosien jälkeen. Hän keskittyy tällä hetkellä toipumaan vuonna 2011 tapahtuneesta aivoinfarktista. Aalto myönsi jutussa olevansa edelleen urheiluhullu.
Aalto oli mukana Mistral-luokassa myös neljä vuotta aiemmin Atlantan olympialaisissa. Sijoitus oli silloin 20.

Atlanta 1996

Atlantassa oli mukana myös kävelijä Sari Essayah, joka nykyisin tunnetaan kristillisdemokraattien puheenjohtajana. Essayahin ura politiikassa lähti nousuun Paimiossa, jossa hän asui useita vuosia perheensä kanssa.
Atlantassa hänen sijoituksensa oli 16. naisten 10 kilometrin kävelyssä. Neljä vuotta aiemmin, vuonna 1992 Barcelonan olympialaisissa hän oli neljäs.
Essayah lopetti urheilu-uransa Atlantan kisojen jälkeen.
Sari Essayah valittiin juuri Rion olympialaisten alla Kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi.

Atlantasta muistetaan myös turkulainen uimari Vesa Hanski, joka on tänä vuonna ansioitunut Riossa Yleisradion uintikommentaattorina.
Atlantassa hän oli 10. 200 metrin perhosuinnissa ja 25. sadan metrin perhosessa.

Purjehtijoita Atlantassa edusti Turun purjehdusseuran Jali Mäkilä. Hän oli 11. finnjollien olympiapurjehduksessa.

Atlantassa syntyi myös Suomen ennätys, joka on edelleen voimassa. Kalantilainen Annemari Sandell osallistui naisten 10 000 metrille. Loppusijoitus oli 12. Sandellin juoksema aika, 31.40,42, on yhä Suomen ennätys 10 000 metrillä.
Sandell ilmoitti heinäkuussa lopettavansa kilpauransa. Vuonna 1977 syntynyt urheilija tähtäsi vielä viime vuonna Rion olympialaisiin, mutta terveyshuolet ja vaikeudet kotipuolessa löivät päätöksen pitkälle uralle.

Barcelona 1992

Yksi Suomen menestyneimmistä judokoista, Juha Salonen, edusti Suomea olympialaisissa kolme kertaa: Barcelonassa vuonna 1992, Soulissa vuonna 1988 ja Los Angelesissa vuonna 1984.
Salonen on kotoisin Loimaalta. Nuoruusvuosinaan hän harrasti lentopalloa.
Henkilökohtaisen uransa jälkeen Salonen toimi kymmenen vuotta Suomen judoliiton päävalmentajana. Päävalmentajana hän oli olympialaisissa joukkueen mukana Atlantassa vuonna 1996 ja Sydneyssä vuonna 2000.

Loimaalta on kotoisin myös toinen Barcelonan edustaja Arto Savonen. Savonen sijoittui painonnoston 110-kiloisten sarjassa sijalle 13.
Seuratasolla Savonen edusti Loimaan Leiskua, Porin Pyrintöä ja Puntti-Karhuja.
Savosen tulos Barcelonassa oli 357,5 kg.

Pertti Karppinen souti viimeisen kerran olympialaisissa Barcelonassa vuonna 1992. Hän saavutti suomalaissoutajista parhaan sijoituksen. Karppinen souti yksikköjen B-finaalissa neljänneksi, eli oli lopputuloksissa 10.
Karppinen muistetaan tietenkin paremmin aikaisemmista olympialaisistaan, joista hän souti kolme olympiakultaa peräkkäin vuosina 1976–1984.
Pertti Karppiselle myönnettiin vuonna 2015 Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi.
Pertti Karppinen on syntynyt Vehmaalla. Aktiiviurheiluaikanaan Karppinen työskenteli palomiehenä Nesteen Naantalin jalostamolla ja edusti Nesteen soutajia.

Myös Karppisen veli, Reima Karppinen oli mukana Barcelonassa. Hän sijoittui 13. pariairokaksikossa Esko Hillebrandtin parina. Reima Karppinen oli mukana myös kaksissa aikaisemmissa olympialaisissa. Los Angelesissa vuonna 1984 hän sijoittui Aarne Lindroosin kanssa kahdeksanneksi, Soulissa 1988 Jorma Lehtelän kanssa 12:nneksi.

Barcelonassa olivat mukana turkulaiset uimarit Vesa Hanski (100 metrin perhosuinti 31. ja 200 metrin perhosuinti 31.) ja Petri Suominen. Suominen karsiutui molempien rintauintimatkojen sekä 4 × 100 metrin sekauintiviestin alkuerissä.