Saako romahtamisvaarassa olevan suojellun talon purkaa?

1
Purettavaksi esitetty talon on ollut 40 vuotta tyhjillään eikä nykykunnossaan kelpaa edes varastotiloiksi.
Purettavaksi esitetty talon on ollut 40 vuotta tyhjillään eikä nykykunnossaan kelpaa edes varastotiloiksi.
Purettavaksi esitetty rakennus on ollut 40 vuotta tyhjillään eikä nykykunnossaan kelpaa edes varastotiloiksi.

LIETO/Tarvasjoki. Liedon rakennustarkastaja ja kaavoitus- ja rakennuslautakunta ovat eri linjoilla Ely-keskuksen kanssa Tarvasjoen keskustassa, Hämeen Härkätien varrella sijaitsevan asuinrakennuksen purkamisesta. Ely-keskus teki lautakunnalle oikaisuvaatimuksen rakennustarkastajan antamasta purkuluvasta. Ely-keskuksen mukaan purkamislupaa ei tule myöntää, koska maankäyttö- ja rakennuslain edellytykset luvan myöntämiselle eivät täyty. Talo on merkitty Tarvasjoen vuoden 2011 yleiskaavassa suojeltavaksi ja sijaitsee valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi merkityllä alueella.
Tiistaina asiaa käsitellyt lautakunta päätti yksimielisesti pitää rakennustarkastajan antaman purkuluvan voimassa. Päätöksessä painoi muun muassa talon huono kunto. Vt. toimialajohtaja Ari Blomroos huomauttaa, että talon korjaaminen olisi rakennusteknisesti uudelleen rakentamista. Näin mittavan ja kalliin remontin vaatiminen uhkaisi Blomroosin mukaan omistajan oikeusturvaa.
Ely-keskuksen mukaan rakennuksen huono kunto ei riitä purkamisluvan perusteeksi. Rakennuksen nykyinen kunto on sen mukaan aiheutunut pääosin ylläpidon puutteesta.
–Purkuluvan hakijalle ei ole aiemmin annettu korjauskehotuksia eikä yhteiskunta ole mitenkään puuttunut rakennuksen tilaan, Blomroos huomauttaa.
Rakennus on jäänyt tyhjilleen vuonna 1 975. Suojelumerkintä ei ole ollut omistajan tiedossa. Hän on huolissaan romahtamisvaarassa olevan talon turvallisuudesta.

Lue lisää 12.8.2016 lehdestä

 

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.