Kosken Kotikuusi rauhoitetaan

0
Kun päätös Kotikuusen rauhoittamisesta aikanaan tulee, sen lähistölle laitetaan Jouko Sinkon Alpo Yli-Liipolalle esittelemä laatta. Sen ovat lahjoittaneet Olli ja Anja Urmas, joiden oma kotikuusi kuoli jo taimena.

KOSKI. Ilman laitosmiehen moottorisahasta huolestunutta Jalo Digertiä koskelaisilta olisi saattanut unohtua, mikä Yhdistystalon pihalla seisova kuusi on alkujaan. Kun laitosmies joitakin vuosia sitten lähestyi kuusta aikeinaan karsia sitä, Digert kirmasi naapurista kertomaan kuusen tarinaa. Suomen 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi istutettuun Kotikuuseen ei hänen mielestään sopinut kajota.

Kuusi tuli Kosken tekniselle lautakunnalle taas mieleen, kun kunnan eri toimielimiä pyydettiin pohtimaan esityksiä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaan. Lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että juhlavuoden kunniaksi kyseinen kuusi rauhoitetaan.

Kotikuusia istutettiin 50-vuotiaan Suomen kunniaksi yhteensä yli 30 000 kappaletta ympäri maata. Kuusten taimet olivat Suomen itsenäisyyden kunniaksi Helsingin Kaivopuistoon vuonna 1931 istutetun Itsenäisyyden kuusen jälkeläisiä. Koskella lahjoituskuusi päädyttiin istuttamaan silloisen kunnantalon, nykyisen Yhdistystalon pihaan.

Lue lisää 11.10.2016 lehdestä