Kuntavaaleihin kimpassa lietolaisten kanssa

0
Pertti Tenhunen, Timo Inkinen, Krista Puustjärvi, Martti Heikkilä, Maria Nurminen ja Esa Mustamäki ovat jo asettuneet ehdolle kuntavaaleihin.

LIETO/Tarvasjoki. Tarvasjoelta lähdetään kevään kuntavaaleihin samoilla listoilla lietolaisten kanssa. Esimerkiksi Pro Tarvasjoen pohjalta ponnistavaa oman kylän puoluetta ei vaaleissa nähdä.

Muutama tuttu, kunnallispolitiikassa mukana ollut tarvasjokelainen on jo ilmoittanut ehdokkuudestaan. Liedon valtuustossa istuvista tarvasjokelaisista sitä vastoin yksikään ei ole vielä ilmoittautunut ehdolle ensimmäisiin yhteisiin kuntaliitoksen jälkeisiin kuntavaaleihin.

Tarvasjoen viime vaalien ääniharava Esa Heinonen (kesk) ja Matti Lauri (kesk) ovat jo päättäneet, etteivät enää asetu ehdolle. Myös keskustan kolmas tarvasjokelainen valtuutettu Juha Seppä ja demareiden Nina Suominen ovat jättäytymässä vaalien ulkopuolelle. Kokoomuksen Pekka Saarnivaara ja Simo Tapani empivät ehdokkuuttaan.

Nykyisillä valtuutetuilla on pitkälti yhteinen näkemys tarvasjokelaisten mahdollisuuksista menestyä tulevissa vaaleissa. Ehdolle haetaan niin sanottuja kärkiehdokkaita, joille tarvasjokelaisten toivotaan keskittävän äänensä.

Ehdolle jo asettuneilla on puolestaan yhteistä tahtoa puolustaa Tarvasjoella olevia palveluja. Tarvasjokelaisia ehdokkaita löytyy jo ainakin keskustan, kokoomuksen ja vaaliliittoa pohdiskelevan kristillisdemokraattien listoilta. Demareilta tarvasjokelainen ehdokas puuttuu.

Lue lisää 25.10.2016 lehdestä