Pekka Pajusta Oripään määräaikainen kunnanjohtaja

0
Pekka Pajulla on aihetta hymyyn.
Pekka Pajulla on aihetta hymyyn.
Pekka Pajulla on aihetta hymyyn.

ORIPÄÄ. Oripään valtuusto hyväksyi maanantaina yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen nykyisen vt. kunnanjohtaja, tekninen johtaja Pekka Pajun valinnasta Oripään määräaikaiseksi kunnanjohtajaksi.

Määräaikaisuus kestää  marraskuun alusta tammikuun 2020 loppuun ja Pajun kanssa tehdään kunnanjohtajasopimus.

Paju jää siis näillä näkymin eläkkeelle juuri 67 vuotta täyttäneenä. Työskentely Oripään kunnassa ulottuu  määräaikaisuuden päättyessä kuudelle vuosikymmenelle, sillä Pajun ensimmäinen pesti Oripään teknisessä toimessa on jo vuodelta 1979.

Kunnanjohtajankin pestiä Paju on jo hoitanut teknisen toimen johtajan viran ohella kohta kaksi vuotta, sillä  hän aloitti kunnanjohtajan viransijaisena 15. joulukuuta 2014.

 

Lue lisää 14.10.2016 lehdestä