Pöytyäläisille 4,4 miljoonaa veronpalautuksia – verotiedot julki tiistaina

0

budseteleita

Pöytyäläisille maksetaan tänä vuonna yhteensä 4,4 miljoonaa euroa veronpalautuksia. Verohallinnon mukaan palautuksia saa 5 472 henkilöä, joten keskimäärin palautusta tulee 811 euroa.

Jäännösveroja jää kunnan asukkaille maksettavaksi yhteensä lähes 2,2 miljoonaa euroa. Mätkyihin joutuu rahat raapimaan reilu 1 300 henkilöä.

 

Aurassa palautuksia tulee 2 500 henkilölle yhteensä 1,9 miljoonaa euroa. Keskimääräinen veronpalautus on siten 779 euroa. Mätkyjä tulee 509 henkilölle. Heillä on yhteensä reilu 800 000 euroa maksettavaa, kertoo Verohallinto.

Marttilassa ennakonpalautuksia tulee kuntalaisille takaisin 1,1 miljoonaa euroa. Veronpalautuksista pääsee nauttimaan 1354 henkilöä. Mätkyjä Marttilassa saa 352 henkilöä.

Koskelle palautuksia kertyy yhteensä 1,2 miljoonaa euroa. Ne jakautuvat reilulle 1 600 henkilölle. Mätkyjä Koskella saa noin 400 henkilöä.

Oripäässä palautuksia saa 921 henkilöä, yhteensä lähes 719 000 euroa. Jäännösveroja taas kertyy maksettavaksi reilu 300 000 euroa. Niitä joutuu maksamaan 208 henkilöä.

Veronpalautukset maksetaan tileille 29.11.2016.

 

Viime vuoden tuloverotuksen tiedot tulevat julkisiksi huomenna tiistaina 1.11. Seuraamme paikallisia verotietoja myös avl.fi-sivulla.

Lue tiistaina, kuka keräsi muhkeimmat tulot viime vuonna Varsinais-Suomessa ja mitkä yritykset löytyvät alueen verotietojen kärjestä. Sivuiltamme löytyy myös verokone, jonka kautta on mahdollista hakea maakunnan yksittäisten henkilöiden verotietoja.