Torsti Äärelä jättää Auran kunnanvaltuuston

0

AURA. Valtuutettu Torsti Äärelä jättää vuodenvaihteessa paikkansa Auran kunnanvaltuustossa. Äärelä perustelee eroaan muun muassa sillä, että hän oli alun perinkin varautunut istumaan valtuustossa vain vuoden loppuun. Nykyisten kunnanvaltuustojen kautta pidennettiin vuonna 2015 kesken vaalikauden, koska kunnallisvaalit järjestetään tästä lähin huhtikuussa eikä lokakuussa niin kuin aiemmin.

–Aikansa kutakin. Olen oman osani tehnyt ja nyt on aika siirtyä kunnallispolitiikan osalta hall of fameen, Äärelä sanoo.

Äärelä valittiin alunperin perussuomalaisten listoilta, mutta hän siirtyi Vasemmistoliiton ryhmään kesken kauden. Hänen tilalleen valtuustoon nousee perussuomalaisten ensimmäinen varavaltuutettu Tiina Sinervo-Nicol. Käytännössä tehtävää tulee kuitenkin hoitamaan varavaltuutettu Ilkka Soukka.

–Olen ilmoittanut Ilkalle, että työtehtävieni vuoksi en pääse osallistumaan valtuustotyöhön, Sinervo-Nicol kertoo.