

LIETO/Tarvasjoki. Tarvasjoella juodaan tulevan kevään aikana Virttaan tekopohjavettä. Samalla kun Tarvasjoella on tehty siirtoviemäriä, maahan on kaivettu myös vesijohtoa Lietoon. Tekopohjavettä aletaan johtaa Liedon kautta Tarvasjoelle kevään kuluessa, kun muun muassa paineenkorotusasema on saatu toimimaan. Parravaha jää edelleen varavesiyhteydeksi.
Vesihuollossa tapahtuu Tarvasjoella kevään aikana myös muita muutoksia, sillä siirtoviemärin valmistuminen mahdollistaa Tarvasjoen jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamisen. Yhteys Tarvasjoelta Lietoon on ollut valmiina jonkin aikaa.
–Helmikuun loppuun mennessä putsari jää pois käytöstä, Liedon Veden vesihuoltopäällikkö Aki Teini kertoo.