Viikonvaihteessa pelataan ennätyksellisen suuri Kosken Malja GP

0

KOSKI. Pöytätenniksen kevätkauden aloittava Kosken Malja GP on tänä vuonna ennätyksellisen suuri. Pelaajia on yli 30 seurasta yhteensä lähes 200, mikä tarkoittaa järjestäjille tulevana viikonloppuna ympärivuorokautisia työpäiviä.

–Olimme jo viime kaudella Suomen suurin pöytätenniskisa, mutta tämänkertainen lyö kaikki ennätykset. Tällä kertaa ulkomaalaisia on vain pari virolaispelaajaa, mutta kotimaiset pelaajat näyttävät todella löytäneen kisamme. Jouduimme jopa muutamassa luokassa rajoittamaan otteluiden määrää, jotta lauantai-illan pelit eivät veny sunnuntain puolelle, Kaiun pöytätennisjaoston puheenjohtaja Tero Naumi naurahtaa.

Jalkaleikkauksesta toipuva maan ykköspelaaja Benedek Olah ei ole Koskella mukana, mutta lähes kaikki muut kärkinimet ovat. Olahilla on Koskelta miesten kaksinpelissä kaksi voittoa, Pasi Valastilla neljä ja Mika Räsäsellä peräti viisi. Sekä Räsänen että Valasti ovat nuorempiaan kiusaamassa myös tällä kertaa. Koskelaiset odottelevat, joko omat kasvatit Riku Autio, Veikka Flemming ja Alex Naumi yltäisivät kaksinpelissä palkintosijoituksiin.

Kosken Malja GP pelataan lauantaina 7.1. ja sunnuntaina 8.1.