Yleisö halusi yhtenäisen yhtenäiskoulun Riihikoskelle

1
Arkkitehti Mikko Kaira esitteli Riihikosken tulevan koulurakennuksen hahmotelmia.
Arkkitehti Mikko Kaira esitteli Riihikosken tulevan koulurakennuksen hahmotelmia.

PÖYTYÄ. Riihikosken koulun auditorio oli ääriään myöten täynnä, kun paikalla esiteltiin Pöytyän tulevia koulusuunnitelmia keskiviikkona illansuussa.

Enimmäkseen keskusteltiin Riihikosken tulevasta yhtenäiskoulusta, joka esityksen mukaan toimisi kahdessa osoitteessa. Ykkös- ja kakkosluokkalaiset kävisivät koulua Auvaisissa, loput luokat uusitussa ja laajennetussa Riihikosken koulussa.

Koulun jakaminen kahteen osoitteeseen ei yleisöltä kiitosta kerännyt.  Alkuperäisestä suunnitelmasta tiivistetty Riihikosken koulurakennus olisi yksikerroksinen ja perustuisi avoimen oppimisympäristön ajatukseen. Uusi koulurakennus olisi mahdollista rakentaa myös puusta ja arkkitehdin mukaan niin myös kannattaisi tehdä.

 

Lue lisää 31.o3.2017 lehdestä

 

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.